Nurmonneva, Lapua

Nurmonneva

Nurmonneva Karttapaikalla

Nurmonneva on yksi vähälukuisistä jäljellä olevista Etelä-Pohjanmaan peltolakeuksien keskellä kohoavista keidassoista. Luonnonsuojelun veteraanin Seppo J. Ojalan elämään Nurmonneva liittyy mitä kiinteimmin, sillä Ojaloiden kotitila Latva-Ojala sijaitsee alle kilometrin päässä suon laidalta.

"Jatkosodan aikaan taloomme tuli Neuvostoliiton ja Saksan rintamien väliin jäänyt inkeriläisperhe sotaa pakoon. Perheeseen kuului minua kymmenen vuotta vanhempi poika, Viljo Meijer. Poika oli esikuvani; kova löytämään lintuja ja taitava käsistään. Vaikka minä olin alkuun vasta pieni lapsi ja Viljo jo teini-ikäinen miehenalku, kuljin hänen perässään, minkä ikinä pystyin.

Heti ensimmäisenä syksynä alkoi kiivas kottaraispönttöjen rakentaminen. Kesällä Veijo löysi pesilleen laskeutuvien kiurujen pesät. Nurmonnevalle mentiin ensimmäisen kerran ehkä, kun minä olin kuusi. Viljo oli erinomainen marjastaja ja sienestäjä, ja Nurmonnevalla paljon karpaloita ja lakkaa. Avosuon keskeltä erottui yksinäinen mänty, jossa oli aina variksen pesä. Annettiin sen olla muuten rauhassa, mutta kesällä käytiin katsomassa millaiset munat tai poikaset siellä oli.

Neuvostoliittoon palauttamista pelännyt Viljo pakeni Tornionjoen jään yli Ruotsiin talvella 1947. Viljon isä oli ennen evakkomatkaa haettu Siperian junaan eikä hän siltä kyydiltä koskaan palannut. 50-luvun puolivälissä Viljo uskaltautui takaisin Suomeen ja asettui Tampereelle. Yhteys Lapualle säilyi kuitenkin läpi elämän. Kun Viljo tuli käymään, kävelimme Nurmonnevan poikki sukulaisten luo Eskolaan. Joskus lakkaa oli niin paljon, että saappaanvartemme loistivat keltaisina.

Täällä minun luontoharrastukseni alkoi, ja maailmansodan kotiimme heittämällä inkeriläispojalla oli siihen suuri vaikutus. Nurmonnevan lintuja olen seurannut siitä lähtien. Joskus 60- ja 70-lukujen taiteessa täällä oli 600 teeren parvi. Soidinpaikkana tämä on säilynyt näihin päiviin. Riekkojakin on vielä. Ja on tullut jotain uuttakin. Kalasääski asettui hiljan pesimään suon laitaan.

Nurmonnevasta oli tulla turvesuo. Silloin olisi pitänyt miettiä, olisiko kotitilaa ollut enää mieltä asua. Suojelun myötä turvetuotannon uhka on kuitenkin väistynyt, ja se on suuri helpotus. Suomessa 80-vuotiaaksi elänyt, 2010 kuollut Viljokin olisi ollut iloinen."

(Kuva: Ari-Pekka Auvinen)