Saittovuori, Urjala

Saittovuoren kaunis metsä Nuutajärven takamailla hiljaisella seudulla on Luonnonperintösäätiön neljäs alue Urjalassa ja kaiken kaikkiaan säätiön 85. suojelualue, joka hankittiin vuonna 2019.  Saittovuori sijaitsee muutaman kilometrin päässä Kivisuon suuresta suojelualueesta ja sen pinta-ala on vajaat seitsemän hehtaaria.

Saittovuoren suojelualue sijoittuu harjanteelle ja sen aliseen laaksoon. Harjanteella kasvaa lähinnä mäntyä karuhkolla maalla, maapohjassa puolukkaa ja jäkäliä; laakson metsä on kuusivaltaista ja sammalpohjaista. Rinne laskee loivasti länteen ja etelään. Alueeseen kuuluu myös maisemallisesti mielenkiintoinen jyrkänne, jonka tuntumassa on paljon tuulenkaatoja. Alueen itäkolkasta on tuuli kaatanut pienen metsikön ja siellä puut ovat nuoria.

Saittovuoren sydämessä sijaitsee siirtokivilohkare, joka tunnetaan paikkakunnalla Ryssänkivenä – lieneekö joku kuljeskeleva venäläinen joskus leiriytynyt sen luona? Saittovuoren nimen alkuperä saattaa olla seitakultissa – mikäli näin on laita, tämä kivi on todennäköisesti ollut seudun ja tämän vuorenharjanteen oma seitapaikka.

Metsän myi säätiölle Taina Peltoniemi, jonka oli luovuttava rakkaasta alueestaan elämänmuutoksen takia. Tainalle metsä oli temppeli ja hiljentymispaikka. Hän kertoi, miten harvinaisen paljon alueella on ollut vuosien mittaan nähtävissä eläinten jälkiä ja polkuja. Myös edelliset omistajat olivat vaalineet metsää; sieltä oli haettu vain joitakin tuulenkaatoja, minkä huomaa metsän eheydestä.

Toimittaja Minna Pyykkö osallistui ilahduttavalla tavalla Saittovuoren suojeluun. Hän lahjoitti siihen yhdessä kahden opiskelukaverinsa kanssa yhteisen syntymäpäiväkeräyksen tuoton.

Kuva: Anneli Jussila

Osta pala Saittovuorta!

Kuvagalleria