Jämsän Raksinmäen metsä ostettiin yhdessä Keski-Suomen ELY-keskuksen kanssa. Metsäkauppojen myötä saadaan suojeluun yhteensä 16 hehtaaria luonnonmetsää.

Raksinmäki on poikkeuksellisen koskemattomana säilynyt, erittäin lahopuustoinen aarniometsä, joka muistuttaa keskisuomalaisen Pyhä-Häkin kansallispuiston lumoavia metsiä.

Luonnonperintösäätiön osuus suojelukokonaisuudesta on reilut yhdeksän hehtaaria. Yhteensä kuudentoista hehtaarin alue muodostaa yhtenäisen, noin 150-vuotiaan kangasmetsän, jonka puusto on luontaisesti uudistunutta ja poikkeuksellisen luonnontilaista. Metsä on hyvin erirakenteista ja lahopuustoista. Paikalla kohoilee komeita kilpikaarnaisia mäntyjä ja kuusista muutamat ovat huomattavan kookkaita: suurimman mitatun kuusen halkaisija on 75 cm ja tilavuus noin 4,3 kuutiota.

Suojelualueen itä- ja länsipuolella kallio rajautuu jyrkänteisiin, joilta avautuu komeat maisemat Raksinmäen ympäristöön. Alueella on sekä avolähde että tihkupintalähde, jotka entisestään kasvattavat alueen luontoarvoja. Itäosassa kasvaa järeitä haapoja. Metsän pesimälajistoon kuuluu liito-orava, ja maastokäynnillä metsässä tavattiin myös muun muassa töyhtötiainen, peukaloinen, puukiipijä, punatulkku ja kulorastas.

”Suojelullisesti Raksinmäen alue on erittäin merkittävä, sillä tämän kaltaisia metsiä, joissa on vahva aarniometsän tuntu, on jäljellä vähän. ELY-keskuksessa todettiin alue monella tapaa valtavan hienoksi ja suojelullisesti arvokkaaksi, siellä on muun muassa isotorasammaleen esiintymä ja liito-oravia. Ilman meitä ei tätä suurta yhtenäistä aluetta kuitenkaan olisi saatu suojeltua”, kertoo Keski-Suomessa työskentelevä ja alueen hyvin tunteva Sirpa Rautiainen Luonnonperintösäätiöstä.

Keski-Suomen suojelua vauhdittamaan on perustettu yhdessä BirdLife Keski-Suomen kanssa lintumetsäkeräys, johon toivotaan lahjoituksia, jotta arvokkaita luonnonalueita saadaan jatkossakin suojeltua.