Lintukangas, Kokemäki

Kartta: Lintukangas kartalla


Kokemäellä Vallilan kylässä on Lintukangas, omaan rauhaansa unohdettu vajaan viiden hehtaarin lehtomainen kuusimetsä, jonka Luonnonperintösäätiö osti vuonna 2019. Lintukangas sijaitsee kulmittain aivan Puurijärven-Isosuon kansallispuiston rajoilla, loivasti länteen laskevassa rinteessä.

Lintukankaan metsässä on useita vahvoja havaintoja liito-oravasta. Liito-orava onkin saanut elää alueella pitkään häiriintymättä, sillä metsään ei ole 70-luvun jälkeen juuri koskettu. Metsän mahtavat aarnikuuset ovat yli satavuotiaita, ja länsirajalla on sopiva leppää kasvava niitty liito-oravan ruokavarastoksi.

Lintukankaan korkeat puut ja loistavan vihreä sammalpohja luovat satumetsämäistä tunnelmaa. Maastossa köllöttää nurin kaatuneita jättiläispuita, joiden juurakkojen aliseen maailmaan on syntynyt koloja ja piilopaikkoja mäyrille ja muille maanpiirin asukeille. Luonnossa liikkujaa ilahduttavat monet lintulajit, tikat, metsän tiaiset ja käpylinnut. Metsässä tuntuu aikojen tasapaino: puita on pienistä taimista keloihin ja pökkelöihin.

Osta pala Lintukankaan metsää!