Säätiö sai tiedon Konttikankaan olemassa olosta Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskukselta. Se oli käyttänyt suojelualueiden hankintaan varatut määrärahansa suureen maakauppaan yhdistääkseen kaksi Natura-aluetta. Keskuksen metsänhoitaja Eero Melantie otti huolestuneena yhteyttä säätiöön, kun omistaja oli tarjonnut hänelle Konttikankaan arvokasta aluetta. Melantie kuljetti säätiön edustajat alueelle ja opastuskierroksen jälkeen Ouluun, missä kaupasta sovittiin omistajien kanssa. Yhteistyö ympäristökeskuksen kanssa tuotti kauniin hedelmän.
Konttikankaan perikunnan edustaja Anja Miettunen oli iloinen ratkaisusta ja kertoi vavisseensa pelkästä ajatuksesta, että lapsuuden ja nuoruuden marjamaiden olisi käynyt samoin kuin ympäristön metsien. Hänen pyynnöstään säätiö liitti alueeseen nimellisellä hinnalla 25 hehtaarin suoalueen, koska uhkana oli sen lunastaminen turpeennostoon – niin oli käynyt viereiselle toiselle suurelle suolle. Konttikankaan suon suojelu takaa paitsi elinpaikan rämeen lajeille myös sen, että suon turve ei joudu kaikkein pahiten ilmakehää turmelevaan energiantuotantoon.