
Käpyrannan suojelualue sijaitsee Tervon Linnonsaaressa, Käpysalon kylässä, kolmisenkymmentä kilometriä pohjoiseen Suonenjoen kirkolta. Linnonsaarta ympäröi kaunis savolaisjärvi Virmasvesi, jonka rantaan suojelualue ulottuu kolmessa kohdin.
Käpyrannan metsät ovat monipuolisia ja moni-ilmeisiä. Eteläisimpänä, järven rannassa, on kivikkoisessa maastossa kasvavaa vanhaa kuusimetsää, joka muuttuu soiseksi "peikkometsäksi" poispäin rannasta tultaessa. Sen jälkeen maasto nousee ja metsään ilmaantuu komeita kilpikaarnamäntyjä; mäen sivulle jää pieni ojittamaton suo. Lähempänä Lepikon tilaa metsä muuttuu kauniiksi sekametsäksi, missä kasvaa myös vanhoja koivuja. Aivan vanhojen peltojen tuntumassa on entiselle hakamaalle kasvaneita isoja haapoja. Hieman erillään sijaitsee vielä muutaman hehtaarin koivikko, jossa pulppuilee luonnonlähde.
Metsä ei ole monessakaan kohdin vielä aarnion ikäistä, mutta muutaman vuosikymmenen rauhaan jättäminen näkyy jo metsämaisemassa: metsässä kasvaa eri-ikäistä ja monilajista puustoa ja maapuitakin alkaa jo esiintyä.
Luonnonperintösäätiö osti Käpyrannan kaksiosaisen metsän lokakuussa 2009.
Kuva: Käpyrannan koivikkoa keväällä 2009. Jorma Knuutinen.