Kun ystävä tai muu läheinen viettää merkkipäiviään tai muuta juhlaa - syntymäpäivää, valmistumisjuhlaa, häitä - voi antaa hänelle todella arvokkaan, kestävän lahjan. Juhlasankarin nimissä voi aloittaa keräyksen, jonka tuotolla saadaan suojeltua kappale suomalaista ikimetsää. Keräyksen tuotto voidaan kohdentaa mahdollisuuksien mukaan halutulle alueelle. Mikäli keräyksen mittakaava on suuri ja sen järjestäjille sopii, voimme kertoa keräyksen etenemisestä ja ostokohteesta Kampanjat -sivullamme.
Toimi näin:
Keräyksen järjestäjä ilmoittaa tuttavapiirille säätiön tilinumeron OP 549409-522493 hyvissä ajoin ennen juhlapäivää. Erityisen tärkeää on muistuttaa kaikkia lahjoittajia merkitsemään viestikenttään sovitun tekstin, jotta lahjoitusten kokonaismäärä saadaan poimittua säätiön tiliotteista. Toimistolla lasketaan lahjoitusten summa. Ihannetapauksessa lähes kaikki lahjoitukset ovat tulleet ennen merkkipäivää, jolloin juhlassa voidaan ojentaa säätiön onnittelukortti pinta-alatietoineen. Onnittelukortti lähetetään säätiön toimistolta pyydettäessä.