Luonnonperintösäätiö sai kolmannen suojelualueensa Satakuntaan, kun Arkinmäen 3,2 hehtaarin metsä Raumalla siirtyi säätiölle lokakuussa. Metsän oston rahoitti Rauman seudun luonnonystävät ry. Satakunnan luonnonsuojelupiirin suojelurahastoon lahjoittamistaan varoista. Arkinmäen metsä sijaitsee Rauman Sorkan kylässä, Pramin arvokkaan lehtoalueen itäisessä kainalossa.

– Kiitos kuuluu edeltäjillemme Rauman yhdistyksessä. Aktiivimme keräsivät 1980- ja 1990-luvuilla todella uutterasti varoja muun muassa tuotemyynnillä luonnonsuojelualueen ostoa varten, kertoo Rauman seudun luonnonystävien puheenjohtaja Esa Hankonen. – Olemme iloisia, että suojelumetsä löytyi juuri Pramin lehtojen kyljestä, sillä aktiivimme edistivät aikanaan myös niiden suojelua.

Pramin lehdot ovat osa Natura-ohjelmassa suojeltua, kaikkiaan 76 hehtaarin Rauman diabaasialuetta. Luonnonarvojen perustana on alueen kallioperässä oleva diabaasi, jonka muodostamat juonet ovat perua yli 1260 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneista tulivuorten purkauksista. Monet vaateliaat kallio-, metsä- ja suokasvit hakeutuvat juuri diabaasialustalle.

Arkinmäen pinta-alaltaan pieni metsäalue kannattelee monipuolista luontoa.

Reilu puolet alueesta sen pohjoisosassa on kuusivaltaista, lehtolaikkujen ja korpikosteikkojen rikastamaa tuoretta ja lehtomaista kangasta. Keski-ikäistä, tiheää kuusikkoa värittää jokunen järeä koivu. Lahopuuta on syntymässä tuulenkaadoista.

Kenttäkerroksessa kasvaa muun muassa sinivuokkoa, taikinamarjaa ja korpipaatsamaa. Onpa pähkinäpensaskin löytänyt sijan metsän itälaidalta – Satakunnan rannikolla pähkinäpensaita esiintyy vain juuri Rauman Sorkassa.

Alueen luontoa monipuolistavat kosteikot. Metsän ytimessä louhikkoisten rinteiden väliin jäävä korpipainanne ja itäosan vähäpuustoinen suo ovat metsälain arvokkaita elinympäristöjä. Eteläosassa on usean aarin laajuinen ojittamaton saraluhta, joka on aivan alueen etelärajalla muuttunut ojituksen seurauksena korpimaisemmaksi kosteikoksi.

Arkinmäkeen sisältyy myös ennallistuvia ja ennallistettavia osia: kuusikkosaarekkeiden kirjomaa koivutaimikkoa ja pajukkoa sekä pieni pätkä tukittavaa suo-ojaa etelärajalla.

Arkinmäki on Luonnonperintösäätiön 48. suojelualue ja kolmas Satakunnassa.

Kuva: Mikko Hovila.