Luonnonperintösäätiö osti kesän lopulla Inarin kunnan Kaamasesta harvinaisen komean ja monimuotoisen metsäalueen, joka ulottuu viiden eri vesistön rantaan. Kauppa tuli mahdolliseksi, kun elokuvaohjaaja Aki Kaurismäen ja kuvataiteilija Paula Oinosen Sputnik-yhtiö lahjoitti sitä varten 100 000 euroa. Lahjoittajat haluavat esimerkillään avoimesti innostaa muitakin mukaan Suomen luonnontilaisten metsien suojeluun ja erämaiden rauhan varmistamiseen.

Suojelualueen nimeksi tulee Sieidisuálui – Seitasaari. Se on toistaiseksi Luonnonperintösäätiön lähes sadasta suojelualueesta suurin, pinta-alaltaan 217 hehtaaria.

Uusi suojelualue sijaitsee Muddusjärvellä Syrminiemessä, lähellä Inarinjärveä. Muddusjärvi on muinoin korkeampien vesien aikaan ollut Inarinjärven vuonomainen lahti; Syrminiemi puolestaan on sotien jälkeen kaivetun kapean kanavan ansiosta nykyisin valtava saari. Heti Muddusjärven läntisen selän takana alkaa laaja Muotkatunturien erämaa-alue.

Seitasaari on ennen muuta metsäinen alue ja maastonmuodoiltaan vaihteleva, kuten koko maisemallisesti vaikuttava Syrminiemi. Kun valtaosa pohjoisen suurista kansallispuistoista on puutonta tai vähäpuustoista tundraa, täydentää uusi puustoinen suojelualue osaltaan Ylä-Lapin metsien rauhoitusta.

Seitasaaressa ylispuut ovat suurelta osin yli 250-vuotiaita jykeväoksaisia petäjiä. Vaaleina hohtavat kiertyneet kelot kantavat rungoissaan vielä paljon vanhempia aikakerrostumia. Alueen sydämessä piilee kokonainen pikkujärvi: ainutlaatuisen kaunis Hevosaitajärvi, jonka takaa jyrkänteen päältä katselevat mahtavat ikihongat satunnaista kulkijaa. Suojelualueen helmaan jää pohjoispää Tontanvuottamajärvestä, jonka alkuperäinen nimi Stááluvyettimjáávrás liittää paikan saamelaismytologiaan.

Alueesta käytiin kuukausia kestänyt kiperä tarjouskilpailu. Säätiö sai alueesta ensimmäisen vinkin kuluvan vuoden kevättalvella Wild Immersion Finlandin Stephanie Sinclair Lapilta. Wild Immersion samoin kuin kaksi anonyymiä lahjoittajaa ovat omalta osaltaan tukeneet kauppaa.

KUVA Anneli Jussila

Seitasaari Kansalaisen karttapaikalla