Luonnonperintösäätiö osti äskettäin Ulvilasta Ahmauksen kylästä luontoarvoiltaan poikkeuksellisen merkittävän metsätilan, joka nimettiin Ahmauksenkorveksi. Kyseessä on laaja ja yhtenäinen metsäalue, jossa on epätavallisen runsaasti lahopuustoa. Suuri osa metsästä on luontotyypiltään saniaiskorpea.

Alueen halki kiemurtelee luonnon uomassa Ahmauksenoja, pieni joki, jonka lounaispuolella maasto muuttuu tuoreeksi kankaaksi. Uuden suojelualueen keskellä on aikoinaan sijainnut pienialainen niitty, jo vuosikymmeniä sitten umpeen kasvanut.  Ahmauksenkorven alueella on tuoreita havaintoja liito-oravan pesinnästä ja euroopanmajavasta. Luonnossa liikkujaa ihastuttavat alueen jättiläismäiset siirtolohkareet ja tähtitalvikit samoin kuin puiden tunnelmallinen natina tuulessa.

Pinta-alaltaan alue kattaa 41 hehtaaria ja siitä valtaosa on vanhaa, yli satavuotiasta metsää. Etelä-Suomessa tällaisen alueen löytyminen saati kaupantekoon asti pääseminen on poikkeuksellinen onnenkantamoinen. Luonnonperintösäätiö voitti tiukan tarjouskilpailun metsästä. Perikunnan jäsenet ovat ratkaisusta helpottuneita, sillä se takaa Ahmauksenkorven suojelun ja koskemattomuuden. Osa tilasta oli aikaisemmin määräaikaisessa suojelussa, mikä selittää osaltaan sen suojelullisia arvoja. Perikunnan edustajan mukaan alueella ei ole koskaan käynyt kaatokonetta. Luonnonperintösäätiön suojeluksessa niin ei tapahdu jatkossakaan.

Eteläisestä Suomesta on vaikea löytää näin suurta yhtenäistä aluetta, joka koostuu valtaosin vanhasta metsästä ja jossa on suorastaan uskomaton määrä lahopuuta. Ahmauksenkorven pelastamista uhkaavalta avohakkuulta voi pitää yhtenä säätiön merkittävimmistä suojeluteoista kuluvana vuonna.

Luonnonperintösäätiön toiminta Satakunnassa on ollut viime vuosina aktiivista. Ahmauksenkorpi on säätiön kahdeksas suojelualue Satakunnassa.

Ahmauksenkorven tuleva suojelualue Maanmittauslaitoksen karttapaikalla.

KUVAT: Ari-Pekka Auvinen