Luonnonperintösäätiö saa uuden suurimman suojelualueensa, kun Aarnivalkean vuonna 2013 perustettu suojelualue Kuusamossa laajenee viereiselle Kivisuolle. Säätiö osti lokakuun lopussa 62 hehtaarin palstan Aarnivalkean koillispuolelta. Suojeltavan kokonaisuuden pinta-ala nousee näin 118 hehtaariin.

Säätiön hankkima Kivisuon etelälaita on koillismaalaista suo-metsämaisemaa parhaimmillaan. Alue koostuu koskemattomista rinnesoista ja metsäsaarekkeista, joiden puusto on paikoin yli 200-vuotiasta. Yksittäiset punakylkiset ja tasalatvaiset hongat lienevät pitkästi yli 300-vuotiaita. Kuusamon taajaman suhteellisesta läheisyydestä huolimatta alueella on jopa erämainen tunnelma.

Kivisuon suot ovat allikkoisia. Vanhojen 1970- ja 80-lukujen havaintojen mukaan niiden linnusto on hyvin rikas. Kivisuolla on tavattu mm. pesivä vesipääskyjä, suokukkoja ja selkälokkeja. Jo tämän syksyn käynneillä, valtaosan suolajeista jo lähdettyä, Kivisuon seudulla nähtiin mm. riekkoja, kuukkeleita ja metso.

Säätiö käy neuvotteluja Aarnivalkea –Kivisuota ympäröivistä alueista. Etenkin koillispuolella sijaitsevan Kalliovaaran metsämaisemat ovat henkeäsalpaavan kauniit.

KUVA: Ari-Pekka Auvinen