EtusivuKampanjatPelimetsä

Pelimetsä

Pelimetsä on Luonnonperintösäätiön ja Suomen pelinkehittäjien yhteinen luonnonsuojeluhanke, jonka takana on pelialan vaikuttajia ja yrityksiä. Hanke syntyi alunperin yksityishenkilöiden toimesta, ja yhdeksän kuukauden aikana hankkeen taakse saatiin kerättyä 29 pelialan vaikuttajaa ja yritystä. Pelimetsä keräsi Luonnonperintösäätiölle 500 000 euroa, jonka turvin saatiin ostettua  ja suojeltua Pelimetsän ensimmäiset alueet: Utterinvuori ja Tsiuttajoen ikimetsä.

Hanke jatkuu osana Luonnonperintösäätiön ja Suomen pelinkehittäjät ry:n toimintaa ja seuraavia suojelukohteita valitaan sen myötä kun uusia lahjoittajia liittyy mukaan.

“Suomen peliala on yhteisöllinen toimiala, joka on myös halukas kantamaan yhteiskunnallista vastuutaan. Pelimetsä on esimerkki molemmista. Pelialan yksityishenkilöiden toiminnasta lähtenyt suojelualoite siirtyi Suomen pelinkehittäjät ry:n eteenpäin vietäväksi. Seuraavaksi on tarkoitus innostaa muita toimialoja ja muiden Pohjoismaiden peliteollisuutta mukaan vastaaviin hankkeisiin”, Suomen pelinkehittäjät ry:n asiamies KooPee Hiltunen toteaa.

Kuva Tsiuttajoen ikimetsästä Ari-Pekka Auvinen


(Kuva Tsiuttajoen ikimetsästä Ari-Pekka Auvinen)

Voit osallistua Pelimetsä-keräykseen lähettämällä laskutuspyynnön valitsemallesi lahjoitussummalle ja laskutustiedot osoitteeseen [email protected]. Laskutukseen liittyvissä kysymyksissä ota yhteyttä [email protected].

Voit osallistua Pelimetsä-keräykseen myös lahjoittamalla valitsemasi summan Luonnonperintösäätiön keräystilille. Toimi seuraavasti:
– Kirjoita saajaksi Luonnonperintösäätiö
– Siirrä summa lahjoitustilille FI78 5494 0950 0224 93
– Valitse lahjoitussumma
– Käytä viitenumeroa 201964

Keräykseen kertyvillä varoilla on tarkoitus hankkia ja pysyvästi rauhoittaa suomalaista metsää. Keräys on voimassa toistaiseksi.

Luonnonperintösäätiön haapalogo

Keräyksen eteneminen

79.905,57 €
(570.263,57 € keräyksen alusta)
Päivitetty 08.03.2024

Lahjoita kampanjaan

EtusivuKampanjatPelimetsä

Pelimetsä

Lahjoita esimerkiksi: 20,00 

Vähimmäislahjoitus: 5,00 

Lue lisää lahjoittamisesta kampanjoihin